Aika varhaisessa vaiheessa jo päätimme, että haluamme takkaleivinuunin varsinaisen talopaketin ulkopuolelta. Vaihtoehtoja oli joitakin, mutta suurin osa tippui pois lähinnä onnettomien ns.kevytleivinuuniratkaisuiden, ulkonäön tai muiden seikkojen vuoksi.
Meillä ollaan nyt päätymässä Tiilerin Tytti funkkis-takkaleivinuuniin, joka miellytti meitä ulkoasultaan ja myös teknisiltä ominaisuuksiltaan. Ulkoasussa varmaan päädymme tuossa alhaalla kuvassa näkyvään valkoiseen antiikkilaastiin ja siihen tulisi sitten tehosteeksi luukkujen ympärille joko mosaiikkia tai sisustustiiltä, tällä hetkellä vahvimpina vaihtoehtoina lienevät harmaa mosaiikki, hiilikaakeli tai harmaasävyinen hieman "rosoinen" sisustustiili.Yksi vaihtoehto olisi myös toistaa keittiöön tulevaa laattaa tuossa tehosteessa, mutta tämä optio vaatii vielä lisäselvittelyä.
Teknisellä puolella oli plussaa tuon uunin kunnon massa (3000kg +) ja tiilin lämmönvaraamiskyky, eli toivoa sopii ettei tuota tartteisi sitten kovimpinakaan pakkasina lämmitellä kuin vaikkapa joka toinen päivä. Tässä mallissa puita poltetaan pääasiassa alhaalla takassa, jolloin leivinuunin puolella voi halutessaan hauduttaa ruokaa tai sitten puita voi polttaa myös itse leivinuunissa, jolloin saavutetaan leipomiseen ja ruuanlaittoon tarvittava kunnon kuumuus.
Hormiksi on suunnitteilla samaan sävyyn antiikkilaastilla pinnoitettu varaava tiiliharkkohormi. Tuo takkaleivinuuni sijoittuu meillä avointa tilaa olevan keittiö-olohuoneen päätyyn, juuri harjan kupeeseen. Samalla kohdalla on myös talomalli Hailuodolle ominaisen korotetun sisäkaton korkea kohta, joten Tytti funkkis saa siinä sopivan väljän sijainnin. (kuva on itse ottamani)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti