Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesuhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. tammikuuta 2015

Valoa!!



Tällä viikolla on tapahtunut joka päivä. Yhtenä päivänä asennettiin lattialaminaatit ja seuraavana jo välitilalaatoitukset. Perjantain aikana sähköasentajat saivat myös sähkökalustuksen tehtyä, eli nyt on vihdoin valoa talossa! Siis muutakin kuin työvalot.. 
Pesuhuoneeseen otettiin itse hankittu valaisin, jonka DT:n sähköasentajat sitten asensivat. Itse sain sitten viritellä "kristallit" paikoilleen.. Kyseessä on kosteisiin tiloihin tarkoitettu Teresa-valaisin (kuva: jaorasia.net ).


 



Saunan kuituvalot osuivat hyvin kohdilleen. Näiden lisäksi sarjaan kuului vielä lauteen alle jäävä led-siivousvalo.

Takan eteen tulivat Hailuotoon "kuuluvat" kolme halogeenia. Nämä siis kuuluivat talomalliston vakiosisältöön, kuten myös useiden tilojen muut kiinteät valaisimet (vh, tekn, wc, eteinen, varasto, khh, autokatos, keittiö). Lisähintaisina otimme muutamaan kohtaan lisävaloja, kuten saunaan.


Kuistille ja sisäänkäyntiin tuli molempiin yhdet katosvalaisimet ja ulkoseiniin yhteensä viisi valkoista Käpylä mini- seinävalaisinta. Nämä hankimme itse Jakorasia.net verkkokaupasta (kuva sieltä) ja DT asensi ne.

 

Keittiöön tuli ihan perinteiset työvalot välitiloihin. Keittiön kattovalaisin onkin ainut mikä vielä puuttuu, muut talon irtovalaisimet on jo hankittu tai tulevat mukana vanhasta kodista. Laatoista puuttuu vielä saumaukset, mutta ne tehdään varmaan huomisen aikana.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Pebble Black -luonnonkivilaatta!

Tässä jo kauan kaivattu luonnonkivilaatta Pebble Black vihdoinkin asennettuna! Kyseessä on tämä Värisilmän luonnonkivilaatta., joka on ilmeisen haastava laatoitettava. Onneksi laatoittajalla oli kokemusta tuollaisestakin laatasta ja työ näytti meidän silmään huolellisesti tehdyltä. Laattojen leikkaukset oli myös mallattu hyvin. Ainoastaan saumauksissa oli jonkin verran tarkistettavaa, mutta ne luvattiin viimeistellä loppulaatoitusten yhteydessä.

Kodinhoitohuoneen laatoitusta, tässä vielä ilman saumausta.

Viikonloppuna putsasimme pahimmat tahrat ja pölyt laatoista, ihan vedellä ja laimealla yleispesuainesumutteella irtosi jo paljon likaa. Saumoja ei vielä puhdistettu, saavat vielä kuivaa rauhassa Tässä keittiönlaatassa Concept Fango 45x45cm valittiin sauma-aineeksi sävy 48 hiilenharmaa.




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tapetteja jo näkyvissä!

Maalarit oli saanu maalausurakan valmiiksi jo viikonloppuna, työn jälki näytti siistiltä ja väreihin ollaan tyytyväisiä. Tiistaina oli myös tapetit ilmestyneet seiniin, ja kivoilta ne näyttivät ainakin meidän silmään!

Tässä muutama puolihämärä otos, pitää ottaa myöhemmin paremmassa valossa lisää kuvia..
Tytön huoneen tapetti Lilleby- mallistosta

Taustalla tehostemaaliseinä sävyllä NCS S 2500 N

Päämakuuhuoneen tapettiseinä (pahoittelut hämärästä kuvasta), oikeasti raidansävy on vaalea roosa

Tällä viikolla timpuri on tehnyt myös pesuhuoneen ja saunan seiniä, saunassa on nyt alumiinipaperit valmiina ja pesuhuoneessa on jo suihkuseinäke pystyssä..


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mitä laattoja pesuhuoneeseen?

Aiemmin taisin jo mainita, että suurin osa laatoista on jo valittu. Pesuhuoneen tehosteseinän tai lähinnä raitojen(suihkun ja pöntön taakse) suunnittelu on osoittautunut hieman haastavaksi. Ideana on ollut, että kolme seinää tulisi ihan perushintaisella valkoisella, vielä täytyy päättää kiiltävä vai mattalaatta, sekä asennetaanko laatat pystyyn vai vaakaan..mitäs olette muut mieltä? Designtalon perushintaisissa on ihan hyviä valkoisia paria eri kokoakin, kuten Option Glossy White 20x40cm tai Option Satin White 20x40cm.
Pesuhuoneen, saunan, kodinhoitohuoneen ja wc:n
 lattioihin tulee tämä Dakar 10x10cm Nero-laatta.













Entäs sitten se tehosteseinä, tässä tapauksessa suihkun, wc-pöntön ja niiden välissä olevan seinäkkeen (160cm korkea) takana oleva seinä (katso pohjapiirros blogin alussa). Tältä osin ollaan päätymässä tehosteraitoihin suihkun ja pöntön takana, sillä koko seinän ja seinäkkeen laatoitus tummemmalla saattaisi pimentää tilaa vähän liikaa. Pesuhuoneeseen tulee myös kaksi harmahtavaa lasia olevaa ovea, saunan ja kodinhoitohuoneen suuntiin. Tässä muutamia vaihtoehtoja, joita tehosteiksi on mietitty (kaikki kuvat ovat Värisilmän sivulta):
Italia Graphite 20x50cm (pystyyn tai vaakaan)

Spin 25x33cm grey(pystyyn tai vaakaan)

Touch Mosaico 25x38cm White
Touch Struttu 10x30cm Silver

Option White Glossy 20x40cm

Touch Struttu 10x30cm Smoke
















Mitä olette näistä mieltä, vai ehdottaisitteko mielummin jotain muuta Värisilmän valikoimista..? Tuo valittava perusvalkoinen, kiiltävä tai matta sellainen, tulisi sitten myös wc:n kalusteseinälle ja kodinhoitohuoneen välitilaan.