Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjapiirros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjapiirros. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pohjapiirros

Tässä vihdoin pohjapiirrosta nähtäville! Pohja on alunperin meidän itse luonnostelema, sittemmin tietysti suunnittelija on sitä parantanut ja piirtänyt sen lopulliseen muotoonsa. Tuleva kotimme on 1-kerroksinen puutalo, jonka päätyyn tulee autokatosvarasto. Terassi on länsipuolella ja sillä puolella on myös varsinainen piha. Autokatospäädyssä eli eteläpuolella on lähinnä kaavan mukainen autojen kääntöpaikka. Sen sijaan pohjois/itä-puolilla ei pihaa ole, sillä talot rakennetaan tällä alueella lähes pohjois-&kadunrajaan kiinni.