Tonttimme sijaitsee loivassa rinteessä, niimpä maanpintaa joudutaan leikkaamaan, jotta rakennukset saadaan asettumaan järkeviin korkoihin ja ettei sokkeli toisaalta nousisi liian korkeaksi toisella kulmalla. Korkojensuunnittelusta vastaavat onneksi meidän suunnittelija-ammattilaiset, niin itse olen keskittynyt pihansuunnitteluun..
Takapihalle on tulossa todennäköisesti tuplamuuri (kaksi tukimuuria, joiden väliin ja päälle tulee istutuksia). Tukimuurin yläpuolelle tulee sitten pieni hyötypuutarha, siihen aiheeseen palaan myöhemmin kasvisuunnittelun merkeissä. Nyt on perehdytty erilaisiin muurikiviin, perustuksiin ja porrasvaihtoehtoihin, vaikkei teema vielä muuten akuutti ole, niin muurien sijainti ja korkeudet pitäisi kirjata pihasuunnitelmaan, joka tulee lupahakemuksen liitteeksi. Tässäpä muutama esimerkki muuri&porras-yhdistelmästä (kuvat ovat Lakan ja Ruduksen sivuilta?).
Tässä yllä vielä kuva "kivipurosta", joka kulkenee virallisessa suunnitelmassa nimellä painanne, mutta senhän voi kukin sitten toteuttaa myöhemmin sen näköiseksi kuin itse haluaa. Painanne on siis tarkoitettu pinta-, sulamis- ja sadevesien ohjailuun. Kyseessä on rinnealue ja maaperä on savista , meidän tonttia vähän ylempänä kallio on tosin jo pinnassa. Meidän tontilla laskusuunnat on kuitenkin melko helposti toteutettavissa talosta poispäin ja sitten kohti tontin/kadun alakulmassa olevaa hulevesikaivoa. Rakennuslupaan täytyy myös esittää oma suunnitelma näihin vesiin liittyen. Kukaanhan ei oikeasti kai etukäteen voi tietää paljonko sitä vettä esimerkiksi keväällä alas tulee ylempää rinteeltä ja miten tuo savipohja käyttäytyy. Pahin skenaario on tietysti tulviva ja savivellinen pihamaa, niimpä parempi varautua ja suunnitella hyvin etukäteen.
Ylhäällä on esimerkit kiveyksen ja laatoituksen reunaan tai väliin laitettavista kourukivistä (kuvat Ruduksen sivulta). Autopaikoille ja autojen kääntöalueelle täytyy laittaa laatat tai kiveys, niimpä siellä etupuolella pihaa päädytään vesien ohjailussa varmaankin noihin kourukiviin. Kourukiveä voisi käyttää myös takapihalla tukimuurin alareunassa ja kenties tietyillä kohdin pihan kulkureittien reunakivenä-siinä samalla tulisi sitten se painannekin vesiä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti