Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

"Puu kaatuu"-eli savottaa tontilla

Pääsiäisen vapailla mies kaatoi suuren osan tontin puista, onneksi ainakin suurimmat rungot on nyt alhaalla. Heti näyttää tonttikin avarammallta ja valoisammalta. Oltiin me lasten kanssakin siellä suurin osa ajasta, välillä kävin sit kasaamassa risuja ja onhan noita siellä jo komea kasa tienvarressa odottamassa. Tontilla oli useita haarautuneita isoja pajuja/raitoja, jotka olivat aika hitaita selviteltäviä. Kyllä sieltä hyviä polttopuita on myös tulossa, ne pitää sit jemmata tontin takalaitaan välivarastoon, etteivät ole maatöiden tiellä. Meidän 3v osallistui myös risunkantoon, ja olihan hänellä myös oma saha mukana. Sillä välin 1v otti rattaissa nokoset ja välillä tietysti syötiin lasten kanssa eväitä. Yllättävän hyvin lapset viihtyivät, ku miltei koko ajan oli "ohjelmaa" (puunkaatoja, ohi kulkijoita, eväitä, katufudista, saippuakuplia ym..).




Tontilta löytyi muuten valkovuokkoja! Naapureilta kuulin, että kielojakin on odotettavissa. Pohdin, että voisi napata noita valkovuokkoja talteen ennen maanmylläystä ja siirtää niitä valeistutukseen tuonne tontin takalaidalle, niin voisi saada niitä säilymään tontilla. Tuolla kuvissa näkyy taustalla naapurien tekemä uusi aita, joka saadaan kuulema meidän puolelta maalata haluamallamme värillä.. Siinä vieressä on tummanruskeaa aitaa, mikä varmaan olisi yhtenäisyyden kannalta parempi, mutta toisaalta valkoinen olisi kiva..mutta eikös se ollu niin, että tummempi näyttää olevan kauempana, niin se tummanruskea saisi pienen tontin näyttämään vähän isommalta.. Siihen eteen tulee myöhemmin melko korkeita istutuksia, niin ei se aita sieltä kovin paljoa sitten enää meille näy.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Meillä on kyltti.. ja puutarhaunelmia..

Käytiin tänään lasten kanssa ihmettelemässä naapurustoa ja bongaamassa raksakyltti tontiltamme! Nyt tuntuu, että asiat etenee aika vauhdilla, kun oikeastaan joka päivä tapahtuu jotain raksaan liittyen. Viime päivinä mies on neuvotellut diilejä mm. perustus-, paalutus-, päärakennesuunnitteluun liittyen. Itse olen keskittynyt enempi byrokratiaan, eli laitettiin Maanmittauslaitokselle lainhuuto-&kiinnityspaperit menemään. Rakennuslupakin on jätetty, siltä osalta odotellaan vastausta toukokuussa.

Tällä välin akuuteimpana lienee kilpailutusjuttujen ohella pakkaaminen, sillä parin viikon päästä muutamme tilapäisasuntoon vuokralle. Tuo pakkaaminen kahden ehtivän lapsukaisen kanssa ei ole aina kovin helppoa, kun silmän välttäessä muuttolaatikkoon saattaa ilmestyä vaikkapa puoliksi syöty banaani tai pikkuautoja.. Senpä vuoksi tahti on pidettävä maltillisena, eli strategia on nyt ollut pakata pari laatikkoa joka päivä, jotta homma etenee hitaasti mutta varmasti kohti muuttoa.

Tänään käytiin lasten kanssa leikkimässä isossa Marketan puistossa, jossa on leikkipaikkojen ohella myös esillä tukimuureja, isot istutusalueet ja puutarhamyymälä. Siellä ihasteltiin kukkivia helmililjoja ja krookuksia, saa nähdä uskaltaisko tänä syksynä jo tontin multiin kätkeä jotain sipulikukkia ensi kevättä varten. Olishan se kiva, jos sitten joskus ens keväänä uuden kodin pihalla kukkisikin jo jotain!
Heinätähti mixJättilaukka lilaKevätsahrami VanguardLumikello
(kuvat: viherpeukalot.fi-kuvastosta) Tässä on heinätähtiä, jättilaukkoja, krookuksia ja lumitähtiä, joita varmasti tulee johonkin tontille piiloteltua odottamaan kevättä. Värimaailmakin olisi näissä juuri se oikea, jota myös myöhemmin kesällä kukkivien lajien tulisi sitten noudattaa. Pihaan tulee lilansävyjä, valkoista, hieman sinistä, sekä ikivihreiden vihreää ja ehkä jotain hopealehtistä maanpeittokasvia.
Ripsureunatulppaani CumminsOrkideanarsissi ThaliaNuokkulaukkaTähtitulppaani Albo Caerulea Oculata
(lähde: Viherpeukalot.fi ) Entäs sitten ripsureunatulppaanit, valkoiset narsissit, nuokkulaukka ja tähtitulppaanit?


Japaninruusukvittenin kohdalla pitää tehdä poikkeus värimaailmaan. Sillä on oranssinpunaiset kukat, mutta ne kukkivat aikaisin keväällä joten saavat sitten niille tukimuurilla varattavassa osassa kukkia rauhassa omana aikaisena väripilkkunaan. Myöhemmin kesällä siihen tulee pienet hedelmät, joista voi tehdä esimerkiksi hilloa. (lähde: http://suomalainentaimi.fi/kvitteni )

Chaenomeles ruusukvitteni Cido

Tässä lieneekin seuraava pihasuunnitelman ydinajatus, eli tarkotus on saada pienestä tontista enempi iloa irti istuttamalla sinne pääasiassa lajeja, jotka ovat kauniita katsoa ja myös luettavissa hyötykasveiksi jollain tapaa. Tontin takarajalle tulee aidanne, johon olen kaavaillut marjasinikuusamaa, vadelmaa ja karhunvadelmaa. Kääpiökasvuisista lajikkeista tulee varmaan muutamia omenapuita tai sitten päädyn pilaripuihin, kun ne veisivät vielä vähemmän tilaa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tonttikatselmus 6.3.

                                          Kadun laitaa/tontin etuosaa
                                          Eteläreunaa
                                          Pohjoisreunaa
                                          Länsiraja (kuva etelään päin)
                                          Länsiraja (kuva pohjoiseen)
                                          Maaperätutkimus aluillaan.. esimakua siitä, mitä siistin
                                          humuskerroksen alta paljastuu..