keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tapetti-ideoita

Sisustusillasta nappasimme mukaan Hailuotoon ns.kuuluvien Borosan-tapettikirjan http://www.borastapeter.se/fi/mallistot-49/ . Tänään tein muutaman ideakuvan Borås Tapeter-valintakoneella. Tässä alkuun kaksi ideaa olohuoneen tehosteseinäksi, mallikuvassa tuo valkoinen toinen seinä kuvastaa antiikkilaastin valkoista takkaleivinuunia, joka on seinän oikeassa laidassa. Tuo tehosteseinä tulisi olohuoneen takaseinälle, terassinoven ja takkaleivinuunin väliin. Muilta osin tilan seinät maalattaisiin valkoiseksi.


Yksi mahdollinen huoneratkaisu on, että MH2 olisi aluksi lasten yhteisenä nukkumishuoneena ja sen viereinen pariovellinen MH3 toimisi leikkihuoneena. Myöhemmässä vaiheessa poikamme sitten siirtyisi MH4 ja tuo MH3 jäisi työhuoneeksi. Mutta näistä on hankala tietää etukäteen, että mikä huonejärjestys sitten toimii ja kuka missäkin huoneessa asustaa. Seuraavaksi muutama idea tyttären huoneeseen, tytär on kohta 1,5v eli ei kyllä vielä asuta omaa huonettaan, mutta ajatuksen tasolla tuo MH2 olisi varmaan tulevaisuudessa hänen huoneensa.

                                          Ylimpänä kukkapohjainen roosa tapetti ja alempana raitaa roosa/
                                         valkoinen- sävyillä.
                                   

            Roosaa

Tämä viimeisin kuva voisi olla yksi vaihtoehto myös MH3 eli pariovelliseen tulevaan työhuoneeseen yhdelle seinälle tehosteeksi, meillä tuskin mitään tilaa tapetoidaan kokonaan.
Seuraavaksi pari vaihtoehtoa pojan (3 v) huoneeseen.
 

                     Harmahtavaa

                  Urbaanimpaa
Näistä vaihtoehdoista viimeisin on vaihtoehtona myös työhuoneeseen, mutta onkohan se kuitenkin liian levoton..
 
Joku varmaan ihmettelee, että miksi ei laiteta lastenhuoneisiin jotain trendikästä pikkulasten tapettia. Emme vaan nähneet kovin järkevänä maksaa satoja euroja extraa jostain tapetoinnista, joka jo muutaman vuoden päästä olisi aikansa elänyt ja joutuisimme tekemään pintaremppaa. Tämän vuoksi pyrimme valitsemaan suht hillittyjä värejä ja kuoseja, jotta ne olisivat melko ajattomia.
Lopuksi vielä muutama idea päämakuuhuoneen tehosteseinäksi.


 
 
 
 



tiistai 13. toukokuuta 2014

Valkoinen, valkosaarni vai hopeasaarni...

Lattiasta kun on päästy, niin seuraava päätettävä on kattopaneelien sävy. Talopakettiin kuuluvina vaihtoehtoina on mdf-paneeleista valkoinen, valkosaarni tai hopeasaarni. Omaan silmään valkoinen näyttää jo vähän liiankin kylmältä ja pelkistetyltä, joten kisaan mukaan nousivat myös nuo kaksi muuta, joissa puunsyyt kuultavat läpi. Yksi idea tietysti olisi, että puunsyykuvio toistuisi lattialaminaatin mukaan myös katossa. Noiden näytteiden perusteella valkosaarni on noista mattapintaisempi ja hopeasaarni hieman hohtavan, hopeaisen oloinen. (Tässä muutama kuva listatalon sivulta.)
Hopeasaarni

Valkosaarni

Valkoinen
 
Pitää tähän vielä haalia jotain kuvia miltä nuo paneelit isommalla kattopinnalla näyttävät. Meille tulee korotettu (viisto) sisäkatto keittiö/ruokailutila/olohuoneen- kohdalle, niin varsinkin siinä tilassa tuommoinen vähän ilmeikkäämpi kattopaneeli pääsisi kenties oikeuksiinsa. Mitä mieltä muut olette?

perjantai 9. toukokuuta 2014

Muuton jälkeistä elämää.. ja sisustusillan antia..

Tänään tuli täyteen viikko asumista uudessa kodissa, eli raksa-ajaksi päädyttiin vuokralle rivarikolmioon. Tällä hetkellä ympärillä on vielä melkoinen laatikkokaaos, kun vaatehuoneen puuttuessa osalle laatikoista ei ole vielä keksitty paikkoja ja muutenkaan kahden lapsen kanssa tavaroidenpurku ei aina etene kovin vauhdikkaasti. Mikä tärkeintä, olemme päässeet jo vähän tutustumaan uuteen alueeseen ja leikkipuistojakin on löytynyt.

Tänään mies kävi tontilla erään urakoitsijan kanssa katselmuksella ja se vaikutti lupaavalta kontaktilta, saa nähdä millainen tarjous sieltä ensi viikolla saadaan. Muutama tarjous on jo saapunut ja lähiviikkoina tehdään päätöksiä urakoitsijoiden suhteen. Samalla myös päätetään otetaanko koko paketti samasta firmasta, vai eri paikoista kukin (maatyöt, paalutus, perustukset).

Kiireisen viikon keskellä olimme vielä yhtenä iltana Designtalolla sisustusillassa tutkimassa ja valitsemassa materiaaleja taloomme. Onneksi näillä ei ole vielä kiire, mutta saatiin me ainakin jotain päätettyä siellä lattiamateriaalien, laattojen, listojen ja sisäkaton suhteen.. Oli kyllä hyödyllistä saada tuolla illassa myös ammattilaisten mielipiteitä ja ideoita näihin valintoihin.

Meille tulee melko varmasti tämä Upofloorin harmaasävyinen laminaatti Tammi Avenue (Diplomat) 584.  Kuvassa tämä näyttää  vähän tummemmalta kuin livenä. Pinta oli hieman kuviokkaan tuntuinen, mikä on meistä hyvä, kun emme haluaisikaan täysin sileää kenties liukasta laminaattia.(kuva on Upofloorin sivulta)

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tältä näyttää meidän tuleva takkaleivinuunimme!

Mallina on siis jo aiemmin mainittu Tiilerin Tytti funkkis. Ulkoasukin saatiin lyötyä lukkoon tällä viikolla. Varsinainen tiilisisus siis päällystetään valkoisella antiikkilaastilla, luukkujen ympärille tulee hiilikaakelit ja luukut otettiin satiinikromisina, juuri kuten tässä Petikon tulisijanäyttelyssä kuvaamassani mallitakassa. Tästä kuvasta poiketen tuohon oikealle puolelle viereen tulee vielä myös valkoisella antiikkilaastilla päällystetty varaava tiiliharkkohormi alaliitoksella.



Tässä vielä kuva hiilikaakelista (Tiileri.fi).

Tällä viikolla on keskitytty lähinnä pakkailuun, kun ensi viikolla on edessä muutto tilapäisasuntoon. Laatikoita on joka huoneessa, mutta paljon on vielä pakattavaa jäljellä. Rakennuspuolella byrokratiapuoli on mennyt eteenpäin, eli saimme tällä viikolla kunnallistekniikan- ja energiafirman lausunnon. Pian saadaan myös tarjous sähköverkkoon liittymisestä. Välillä on vaikea ymmärtää, että miksi ihmiset valittaa niin paljon saavansa huonoa tai hidasta palvelua näissä rakennusbyrokratia-asioissa.. Meitä kohtaan on oltu joka paikassa tähän asti ystävällisiä ja lausunnot, johtokartat ym. ovat saapuneet nopeasti.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

"Puu kaatuu"-eli savottaa tontilla

Pääsiäisen vapailla mies kaatoi suuren osan tontin puista, onneksi ainakin suurimmat rungot on nyt alhaalla. Heti näyttää tonttikin avarammallta ja valoisammalta. Oltiin me lasten kanssakin siellä suurin osa ajasta, välillä kävin sit kasaamassa risuja ja onhan noita siellä jo komea kasa tienvarressa odottamassa. Tontilla oli useita haarautuneita isoja pajuja/raitoja, jotka olivat aika hitaita selviteltäviä. Kyllä sieltä hyviä polttopuita on myös tulossa, ne pitää sit jemmata tontin takalaitaan välivarastoon, etteivät ole maatöiden tiellä. Meidän 3v osallistui myös risunkantoon, ja olihan hänellä myös oma saha mukana. Sillä välin 1v otti rattaissa nokoset ja välillä tietysti syötiin lasten kanssa eväitä. Yllättävän hyvin lapset viihtyivät, ku miltei koko ajan oli "ohjelmaa" (puunkaatoja, ohi kulkijoita, eväitä, katufudista, saippuakuplia ym..).




Tontilta löytyi muuten valkovuokkoja! Naapureilta kuulin, että kielojakin on odotettavissa. Pohdin, että voisi napata noita valkovuokkoja talteen ennen maanmylläystä ja siirtää niitä valeistutukseen tuonne tontin takalaidalle, niin voisi saada niitä säilymään tontilla. Tuolla kuvissa näkyy taustalla naapurien tekemä uusi aita, joka saadaan kuulema meidän puolelta maalata haluamallamme värillä.. Siinä vieressä on tummanruskeaa aitaa, mikä varmaan olisi yhtenäisyyden kannalta parempi, mutta toisaalta valkoinen olisi kiva..mutta eikös se ollu niin, että tummempi näyttää olevan kauempana, niin se tummanruskea saisi pienen tontin näyttämään vähän isommalta.. Siihen eteen tulee myöhemmin melko korkeita istutuksia, niin ei se aita sieltä kovin paljoa sitten enää meille näy.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Tulisijainspiraatiota..

Tässä pääsiäisenä pitäisi tehdä jonkinlainen päätös meille tulevan Tiilerin Tytti funkkis-takkaleivinuunin ulkoasusta. Nämä asiat pitäisi päättää:
1) Pinnoituksen väri (todennäköisesti päädytään valkoiseen antiikkipintaan)
2)hormin väri (lienee sama kuin edelliseen)
3) Tulisijan taustalle tulevan seinän väri tai tapetti (eli millaista kontrastia halutaan, tällä päätöksellä ei ole kiire..)
4) Milllainen luukku (vaihtoehdot: mustanharmaa, satiinkromi, mustakromi, musta valurauta)
5) Millainen luukkuympärys, eli väri ja materiaali (mosaiikit: valkoinen, harmaa, musta tai sisustustiili: vaalea tai kaakeli: hiilikaakeli)
6)Hyllyjen määrä (ei yhtään, yksi tai kaksi)



Vaalea sisustustiili/satiikromi luukku (Tiileri)

Hiilikaakeli /satiinikromi (Tiileri)

Hiilikaakeli/mustanharmaa luukku (Tiileri)
Musta mosaiikki/mustanharmaa luukku (Tiileri)

Harmaa mosaiikki (Tiileri)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Meillä on kyltti.. ja puutarhaunelmia..

Käytiin tänään lasten kanssa ihmettelemässä naapurustoa ja bongaamassa raksakyltti tontiltamme! Nyt tuntuu, että asiat etenee aika vauhdilla, kun oikeastaan joka päivä tapahtuu jotain raksaan liittyen. Viime päivinä mies on neuvotellut diilejä mm. perustus-, paalutus-, päärakennesuunnitteluun liittyen. Itse olen keskittynyt enempi byrokratiaan, eli laitettiin Maanmittauslaitokselle lainhuuto-&kiinnityspaperit menemään. Rakennuslupakin on jätetty, siltä osalta odotellaan vastausta toukokuussa.

Tällä välin akuuteimpana lienee kilpailutusjuttujen ohella pakkaaminen, sillä parin viikon päästä muutamme tilapäisasuntoon vuokralle. Tuo pakkaaminen kahden ehtivän lapsukaisen kanssa ei ole aina kovin helppoa, kun silmän välttäessä muuttolaatikkoon saattaa ilmestyä vaikkapa puoliksi syöty banaani tai pikkuautoja.. Senpä vuoksi tahti on pidettävä maltillisena, eli strategia on nyt ollut pakata pari laatikkoa joka päivä, jotta homma etenee hitaasti mutta varmasti kohti muuttoa.

Tänään käytiin lasten kanssa leikkimässä isossa Marketan puistossa, jossa on leikkipaikkojen ohella myös esillä tukimuureja, isot istutusalueet ja puutarhamyymälä. Siellä ihasteltiin kukkivia helmililjoja ja krookuksia, saa nähdä uskaltaisko tänä syksynä jo tontin multiin kätkeä jotain sipulikukkia ensi kevättä varten. Olishan se kiva, jos sitten joskus ens keväänä uuden kodin pihalla kukkisikin jo jotain!
Heinätähti mixJättilaukka lilaKevätsahrami VanguardLumikello
(kuvat: viherpeukalot.fi-kuvastosta) Tässä on heinätähtiä, jättilaukkoja, krookuksia ja lumitähtiä, joita varmasti tulee johonkin tontille piiloteltua odottamaan kevättä. Värimaailmakin olisi näissä juuri se oikea, jota myös myöhemmin kesällä kukkivien lajien tulisi sitten noudattaa. Pihaan tulee lilansävyjä, valkoista, hieman sinistä, sekä ikivihreiden vihreää ja ehkä jotain hopealehtistä maanpeittokasvia.
Ripsureunatulppaani CumminsOrkideanarsissi ThaliaNuokkulaukkaTähtitulppaani Albo Caerulea Oculata
(lähde: Viherpeukalot.fi ) Entäs sitten ripsureunatulppaanit, valkoiset narsissit, nuokkulaukka ja tähtitulppaanit?


Japaninruusukvittenin kohdalla pitää tehdä poikkeus värimaailmaan. Sillä on oranssinpunaiset kukat, mutta ne kukkivat aikaisin keväällä joten saavat sitten niille tukimuurilla varattavassa osassa kukkia rauhassa omana aikaisena väripilkkunaan. Myöhemmin kesällä siihen tulee pienet hedelmät, joista voi tehdä esimerkiksi hilloa. (lähde: http://suomalainentaimi.fi/kvitteni )

Chaenomeles ruusukvitteni Cido

Tässä lieneekin seuraava pihasuunnitelman ydinajatus, eli tarkotus on saada pienestä tontista enempi iloa irti istuttamalla sinne pääasiassa lajeja, jotka ovat kauniita katsoa ja myös luettavissa hyötykasveiksi jollain tapaa. Tontin takarajalle tulee aidanne, johon olen kaavaillut marjasinikuusamaa, vadelmaa ja karhunvadelmaa. Kääpiökasvuisista lajikkeista tulee varmaan muutamia omenapuita tai sitten päädyn pilaripuihin, kun ne veisivät vielä vähemmän tilaa.