perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuun alkua



Jalokärhö piilun paras kukinta alkaa olla jo ohi, mutta kukkia tuli kuitenkin aika hyvin ekaksi kesäksi



Jalokärhö Star of India -tämä on kukkinut viikkokausia ja kukkia aukeaa koko ajan lisää

Laventeli - saa nähdä talvehtiiko täällä II-vyöhykkeellä



Lidlistä ostettu kärsimyskukka..

Kuukausimansikka Ria on tekemässä jo toista satoaan ja rönsyjä tulee runsaasti, niillä voi sitten laajentaa mansikkamaata. Oikealla etualalla näkyy myös pienempiä taimia, jotka ovat siemenestä asti kasvatettuja ahomansikoita.


Tässä on se "ennen" kuva seuraavasta osaprojektista. Kesälomalla teimme monta pitkää päivää talkoilla halkohommia ja saimme halkopinot vihdoin pilkottua valmiiksi polttopuiksi, sekä varastoitua. Sieltä puupinon alta paljastaui sitten lisää piha-alaa. Tuohon alas on tulossa nurmea ja yläpenkalle tulee istutusalue. Palataan siihen, kunhan alkaa olla enempi tuloksia nähtävissä..


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kukkia vihdoinkin!

 
Alppiruusu kukki heti ekana vuonna!
 
 
 
 
 
Taikinamarjoihin tuli pienet keltaiset kukat toukokuun lopulla.

Tulppaaneja ylhäällä muurilla

Etualalla äitienpäivänä istutetut vuorimännyt.

 

Revontuliatsalea

Kuukausimansikka Ria

Kääpiöperheomenapuu
Ripsureunatulppaanit ja irlanninkataja
Japaninruusukvitten
Ruusuorapihlaja
Kangasajuruoho
Salaatit ja herneet vihannoi kasvatuslaatikossa
Viiniköynnös Zilgaan tuli lehdet vihdoin touko-kesäkuun vaihteessa

Pensasmustikka patriot kukassa






 

lauantai 2. toukokuuta 2015

Maalari maalasi taloa..sinistä ja valkoista!

Maalaus valmis!




Talon pääväriksi tuli siniharmaa 608X ja tehosteväriksi sävytetty valkoinen 7131. Julkisivun laudat oli teollisesti pohjamaalattu ja pintaan vedimme kunnon kerroksen Teknos Nordica Ecoa. Avoräystäässä ja pylväissä oli käsittelemätöntäkin puuta, johon vedettiin ensin kerros pohjamaalia (Nordica Primer) ja sitten kerros pintamaalia. Teimme koemaalauksia ensin irtolautoihin ja lopulta seinäänkin, jossa vaiheessa vasta selvisi maalityyppien ero. On tärkeää testata harkittua maalisävyä juuri haluttuun maaliin, sillä sävyero tuolla 608X:llä Teknos Nordica Eco- ja Tikkurila Classic- maaleihin sävytettynä oli huomattava. Maalien menekki oli huomattavasti suurempi kuin alunperin ostettu ja laskettu määrä; pääväriä kului noin 50 litraa ja tehosteväriä 30 litraa. Maalimenekkiin vaikuttavat suuresti avoräystäät, tehostelautojen määrä ja lautojen karheus.
Maalauskalustona meillä oli yhdet 4m telineet, pikku teline, kahdet jatkotikkaat ja kolmena päivänä vuokrattu Dexter 15-henkilönosturi. Nosturi oli aivan ehdoton varsinkin räystäiden, ja muiden yläosien maalauksessa. 

Maalaus tehtiin talkoilla, eli meitä oli 4-6 maalaria hommissa 2,5 päivää lähes aamusta iltaan..

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kevät?

Äsken satoi taas räntää, mutta jospa se kesä sieltä pikku hiljaa tulisi. Puutarhassa on kyllä ollut havaittavissa keväänmerkkejä noin kuukauden ajan; sipulikukat puskevat lehtiä pintaan, useissa pensaissa on pienet lehdenalut, nurmikko alkaa vihertää ja suurin osa kasveista näyttää selvinneen talvesta. Syyshortensiat on nyt leikattu ja viime viikonloppuna teimme uuden istutusaltaan muurikivistä, siihen tulee myöhemmin syysleimuja, jalopähkämöä ja myskimalvaa. Muutoin meillä ei juurikaan perennoja pihasuunnitelmassa ole, koska tarkoitus on luoda helppohoitoista pihaa. Tämän vuoksi kasvimme ovat pääasiassa havuja, köynnöksiä, pienehköjä pensaita, maanpeittoperennoja, alppiruusuja ja hyötykasveja. Nyt on kasvitilaus tehty ja lähetys saapunee parin viikon sisällä, niin pääsee istutushommiin.


Lasten kanssa istutimme jo muutamat orvokit uuteen istutusaltaaseen.

Tämä perennapenkki tulee tukimuurin päähän portaikon reunaan, tarkoitus on että porras jää kasvien kasvaessa taakse hieman piiloon ja että reunuksella voi istuskella. 

Taikinamarjat ovat selvinneet talvesta ja niissä näkyi lehdenalut jo noin viikko sitten.


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Arkea uudessa kodissa :)

Muutosta on mennyt jo kaksi kuukautta ja aika on mennyt nopeasti. Suurelta osin kaikki on nyt paikoillaan. Koukkuja, verhoja ja muuta pikkuasennusta on myös harrasteltu. eilen päästiin jo vähän haravoimaan pihaakin, kun kevät näyttää vihdoin tulevan. Talo on toiminut hyvin ja arki on kyllä helpottunut erityisesti vaatehuollon, ruuanlaiton ym osalta. Kurasyöppö ja sisäänkäynti kodinhoitohuoneen kautta ovat olleet käytössä lähes päivittäin, lisäksi kuivauskaappi on helpottanut arkea kivasti. Saunaakin on lämmitetty noin 2-3kertaa viikossa ja paljukin on lämmennyt useina viikonloppuina.
Arkea pojan huoneessa!


ja tytön huonetta! Järjestystä on vähän jo vaihdettu tämän kuvan jälkeen..


Loppukevennyksenä vielä meidän pääsiäisleipomuksia, joita tehtiin lasten kanssa..keittiön ratkaisuihin olen ollut tosi tyytyväinen ja aiemmin keskustelua herättänyt ikkunapenkkimme on ollut kovassa käytössä; itse istun siinä välillä iltateellä ja lapset tykkäävät seisoa siinä osallistuessaan keittiöhommiin. Työskentelykorkeus tuossa penkillä seisoen on pienille lapsille juuri sopiva, eli yltää hyvin työtasolle ja pesemään käsiä. 

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuvia talon sisältä!



Tähän mennessä lähes kaikki blogin kuvat ovat olleet ajanpuutteesta johtuen kännykkäkuvia, pahoittelut siitä. Vähän ennen muuttoa löysin onneksi vihdoin kamerani, niin sain vielä kuvasarjan otettua tyhjästä, valmiista talosta.



Olohuone



Keittiöön päin



Keittiön ikkunapenkki <3

Olohuoneesta pääovelle päin

Oikealla tyttären makuuhuone ja takana muut makuuhuoneet

Tyttären huone



 
erillis wc

Päämakuuhuone





Pojan huone


Työhuone

Kodinhoitohuone ja ovi takapihalle
Sauna

Pesuhuone